Adelaiden aarteet
Australian matkan ensimmäinen viikko kului Pohjois-Territoriossa ja toiseksi viikoksi siirryin Etelä-Australiaan.
Aamulento Alice Springsistä toi minut Adelaideen, jossa tulisin viettämään seuraavat neljä yötä. Kun jäin lentokenttäbussin kyydistä pois lähellä keskustaa, kaupunki tervehti minua kadunvarsien violeteilla kukkapilvillä ja makealla tuoksulla ilmassa – jakarandapuut olivat kukintansa loppupuolella joulukuun alussa.
Olin vuokrannut ihanan pienen Airbnb asunnon ja asetuin sinne taloksi. Ensimmäinen päivä oli enimmäkseen admin-päivä: pyykinpesua ja ruokaostosten tekemistä. Rehellisesti: kaupunkielämään asettuminen tuntui jotenkin todella vaikealta upeiden Outback-päivien jälkeen ja vietinkin Adelaiden neljästä vuorokaudesta paljon aikaa myös vain asunnolla leväten. Ehkä tarvitsin sulatelluaikaa kaikelle jo kokemalleni ja näkemälleni? Myöskään säät eivät täällä juurikaan hellineet. Lämpötila pysyi ensimmäiset kaksi päivää alle 20 asteen ja kaupungin läpi puhalsi kova ja kylmä tuuli, joten autiomaassa hikoilun jälkeen tarvitsi kaivaa pitkähihaista ja takkiakin päälle.
Levon lisäksi kaupungista ja etenkin sen ympäristöstä löytyi sopivasti ihania tutustumiskohteita. Tässä omat suosikkini:
Kasvitieteellinen puutarha
Adelaide Botanic Gaden on ilmainen puutarha ydinkeskustan laidalla. Vehreyden keskellä on rauhallista kävellä ja sieltä täältä löytyy pieniä kasvihuoneita sekä penkkejä ja nurmikkoalueita eväiden syöntiin. Kuten kasvitieteelliset yleensäkin, myös tämä on jaettu erilaisiin osioihin paikallisista kasveista eksoottisempien kokoelmien kautta aina hyötykasvitarhoihin. Puutarhasta löytyy myös pääsymaksullinen näyttelytila, jossa vierailuni aikaan oli esillä vuoden luontokuvia. Jätin sen kuitenkin väliin. Oma lähestymistapani oli kulkea sinne missä kiinnostavimmalta risteyksissä näytti ja mukana oli Central Marketista eväitä, jotka nautin varjoisella penkillä.
Art Gallery of South Australia
Tykkään kierrellä etenkin pienempiä museoita, kokoelmia ja katsoa taidetta, vaikken siitä varsinaisesti mitään tiedäkään. The Art Gallery of South Australia oli itselleni juuri sopivan kokoinen – ja koska pääsymaksua ei ollut, ei myöskään ollut painetta ”kierrellä koko rahalla”. Museossa on esillä niin alueen historiallista taidetta kuin nykytaiteilijoiden teoksia. Eniten tykkäsin alakerran vaihtuvana näyttelynä olevasta modernista aboriginaalitaiteesta, mutta muuallakin museossa oli kiva kuljeskella ja pysähtyä kiinnostavien kohteiden eteen hetkeksi.
Central Market
Aloitan tämän sanomalla, että en ole ruokahifistelijä, ja vähän epäröin onko vierailu tässä kauppahallissa itselleni kaiken muualta lukemani hehkutuksen arvoinen. Oli se! Tykkäsin paikasta kovasti ja vietin siellä enemmän aikaa kuin olin ajatellut. Central Market on todella suosittu, niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa. Oman arkiaamupäivään ajoittuvan vierailuni aikana paikalla pyöri myös useampi koululaisryhmä. Vilskettä ja vilinää oli kiinnostava katsoa. Myytävänä oli niin ruoka-aineita omiin kokkauksiin kuin tarvikkeitakin sekä paljon ruokakojuja, joilta sai valmista syötävää. Pysähdyin syömään kasviskeittoa lounaaksi ja ostin eräästä leipomosta valtavan mantelikroissantin iltapäiväevääksi.
Delfiiniretki + Glenelg Beach
Tutkiessani Adelaidea ennen matkaa, törmäsin Temptation Sailing -yrityksen järjestämään delfiiniretkeen, jossa voi joko vain katsella kannelta tai vetää märkäpuvun päälle ja “snorklata” delfiinien kanssa (lisämaksusta toki). Purjehduksia vetää joukko meribiologeja ja ”snorklaus” tapahtuu niin, että katamaraanin keulapuomien väliin viritetty verkko lasketaan veteen ja siinä maaten voi katsella delfiinien touhuja veden alla. Verkosta poistuminen tai delfiinien koskettelu tai häiritseminen millään muotoa on ehdottomasti kieletty. Pohdin ja tutkin asiaa iät ja ajat ennen reissuun lähtöä ja oikeastaan tein lopullisen päätöksen osallistumisesta vasta edellisenä iltana. Laivalla näkemäni ja kokemani mukaan minulle jäi onneksi hyvin positiivinen kuva toiminnasta ja sen eettisyydestä. Uskallan siis suositella tätä muillekin.
Merivesi on Adelaiden edustalla kylmää, kuten se on Suomessakin kesällä, joten märkäpuku on ehdoton. Itse herkästi palelevana, olisin kaivannut myös hanskoja, sillä kahden verkkohetken jälkeen olin niin jäässä, että makasin loppumatkan aurngossa kannella hupparissa ja villahanskoissa. Merenkäynti voi myös olla haasteellista, vaikka myrskyssä retkiä ei toki tehdäkään, ja itsekin jouduin verkkossa olessani hetkeksi mankeliin, kun vene kääntyi aaltoja vasten. Haasteista huolimatta, se hetki, kun laittaa kasvot veden alle ja alta ui parvi delfiinejä ja tuntuu siltä kuin olisi keskellä avara luonto -dokumenttia, on kaiken sen arvoista ja kerrassaan ikimuistoinen.
Risteilyn jälkeen jäin hetkeksi viettämään aikaa Glenelgin rannalle. Kävelin rantabulevardia ja piipahdin kahvilassa. Se oli hyvä tapa sulatella sitä mitä aamupäivällä oli saanut nähdä.
Mt Lofty Summit
Mt Lofty on suosittu retkikohde kaupungin lähellä olevalla Adelaide Hills -alueella. Julkisilla retki tänne ei lopulta ollut aivan yksinkertainen, joten suosittelen tutustumaan reitteihin etukäteen ja mahdollisesti budjetoimaan Uber-kyydin mukaan. Bussit itsessään ovat helppoja käyttää, sen kun vain näyttää lukijalle pankkikorttia.
Adelaiden lähettyvillä on useitakin kiinnostavan kuuloisia kävelyreittejä. Itse päädyin Mt Loftylle toiveenani nähdä koaloita, joita alueella asuu (jopa niin paljon, että kukkuloiden halki vievälle moottoritielle on laitettu niistä varoituskyltti). Päivä oli lopulta hyvin kylmä ja tuulinen ja tämä oletettavasi oli karkoittanut myös koalat pois puiden latvoista. Niin tai näin, yhtäkään en nähnyt, vaikka niskat kenossa kuljinkin ja välillä kaivelin kiikareita esiin tähystääkseni kauemmas.
Ajoin bussilla Crafersiin, josta yksi reiteistä Mt Loftyn huipuille lähti. Tämä osuus oli rauhallinen ja muita kulkijoita oli hyvin vähän. Tähystin koaloja ja ihailin aina välillä kauas Adelaiden yli merelle asti avautuvaa maisemaa. Noin 5 km päästä saavuin Mt Loftyn huipulle, jossa ihmisiä sitten puolestaan riittikin. Huipulle pääsee eri kävelyreittien lisäksi myös autolla ja siellä on mukava kahvila, johon itsekin istahdin hetkeksi herkuttelemaan.
Pois lähtiessäni päätinkin spontaanisti etten kävelekään samaan paikkaan takaisin, vaan lähdin kohti Waterfall Gullya. Tämä reitti (4,5 km) on huomattavasti suositumpi ja paikallisille yleinen kuntoreitti. Useampikin urheilija ja kuntoilija juoksi joko vastaan tai ohi – osa iloisesti hymyillen, osa raskaasti puuskuttaen. Reitti on jyrkkä ja kauttaaltaan päällystetty. Minä sain kävellä alamäkeen. Maisemat ja kasvusto on tällä reitillä mielestäni monipuolisempaa kuin Crafersista tultaessa, vaikka Crafersin polku onkin enemmän luonnontilassa. Näin täällä myös kengurun. Yhdessä rauhallisemmassa kohdassa se loikkasi polulle eteeni korkeasta pensaikosta, katsoi minua sekunnin ja loikkasi eteenpäin, kadoten taas metsän suojiin. Hyvä, että ehdin edes tajuta sen olleen siinä.
Olin tyytyväinen valintaani aina siihen asti, kunnes pääsin Waterfall Gullyn luona olevalle päätepisteelle. Lähimmälle bussipysäkille olikin vielä 4 kilometriä matkaa! Jos olisin valmistautunut paremmin, olisi tajunnut, että julkisilla poistumista varten olisi kannattanut kääntyä reitiltä pois jo aiemmin, jolloin ylimääräistä kävelyä olisi tullut paljon vähemmän. No, ei kun tossua toisen eteen. Reitti oli onneksi helppokulkuinen – tasaista maata läpi erilaisten asuinalueiden. Oli ihan mielenkiintoistakin katsella miten varakkaammat Adelaidelaiset asuvat eikä minulla ollut kiire minnekään.
Port Noarlunga
Port Noarlunga on rantakaupunki Adelaiden eteläpuolella. Siellä on upea ranta ja sinne pääsee julkisilla kulkuvälineillä noin tunnissa. Itse valitsin bussit, mutta myös paikallisjuna vie osan matkasta. Rannikkoa pitkin kulkee upea rantareitti, jota voi kulkea haluamansa matkan. Itse kuljin vain lyhyen pätkän – Christie’s Beachiltä Port Noarlunga Beachille. Tulin paikalle illemmalla ja ihailin laskevan auringon kultaa meressä ja punertavilla rantakallioilla. Perillä Port Noarlungassa kävin iltauinnilla juuri ennen kuin rantavalvojat pakkasivat tavaransa. Astelin pitkän laiturin päähän kalastajien ohi ja katselin merelle.
Täydellinen, rauhallinen ilta. Rantahiekalla istuessani tuumin, että itselleni Adelaidessa parasta ei ollut itse kaupunki, vaan kaikki se, mitä sen ympäriltä löytyy. Täällä myös päätin lähteä yllämainitsemalleni delfiiniristeilylle. Halusin nähdä ja kokea lisää merta.