Kalkkikivirantoja ja luolia Etelä-Australiassa

Beachport

Adelaidessa viettämieni päivien jälkeen oli aika hypätä taas auton rattiin. Adelaidesta käsin voi suunnitella moneen suuntaan lähteviä roadtrippejä ja käytinkin jo kotona hetken jos toisen eri vaihtoehtojen punnitsemiseen. Selkeää oli kuitenkin, että haluan nähdä Etelä-Australiasta muutakin kuin sen isoimman kaupungin. Julkisilla alueella kulkeminen sujuvasti näytti hyvin hankalalta, joten päädyin taas vuokraamaan itsekseni auton.

Pyörittelin mielessäni Fleurieu Peninsulan ja kuuluisan Kangaroo Islandin lenkkiä ja tutkin myös länteen suuntautuvia vaihtoehtoja, Eyre ja Yorke Peninsulaa. Jos en olisi juuri viettänyt aikaa keskellä Australiaa punahiekkaisessa maastossa patikoiden, olisi Adelaidesta voinut myös suunnata outback-retkelle Flinders Rangesille. Oma valintani oli kuitenkin itään, Limestone Coastille.

Jos Alice Springsistä vuokraamani auto oli valtava, tällä kertaa vuokra-autoni oli minikokoinen – ensin Peto ja nyt Kirppu (kyllä, annoin autoille nimet). Kirpulla (yllä olevassa kuvassa keskellä) oli yllättävän mukava ajaa. Ratissa ei ollenkaan tuntunut siltä, että alla oli niinkin pieni auto. Sen etuna olivat vähäinen bensankulutus, helppo parkkeeraus ja edullinen hinta. Haittapuolia yksin vähäisten matkatavaroiden kanssa kulkiessa en keksinyt.

Aiemmin ajamani kilometrit olivat totuttaneet minut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Oli silti hieman jännittävää, kun ajoin lentokentän lähellä sijaitsevan vuokraamon pihasta Adelaiden monikaistaisille teille ja kuljin osittain kaupungin läpi suunnatessani kohti ensimmäistä stoppia. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja kohta roadtripin tuoma vapaus alkoi vallata mielen.

Naracoorte Caves

Ensimmäinen pysähdykseni oli Naracoorte Caves. Adelaidesta luolille on noin 350 km eli ihan lähellä ne eivät meidän suomalaisen mittapuun mukaan sijaitse. Olin kuitenkin päättänyt, että haluan ehdottomasti vierailla tässä Unesco-kohteessa matkallani. Naracoortessa on useampi iso luola, johon pääsee tutustumaan. Niistä kuitenkin vain yksi, Stick Tomato Cave, on sellainen, johon voi mennä omin päin ja oman aikataulun mukaan. Muihin luoliin pääsee opastetuilla kierroiksilla, joita järjestetään pari per päivä. Kannattaa siis tarkastaa kellonajat etukäteen ja suunnitella saapumisensa niiden mukaan!

Koska sain auton Adelaidessa alleni vasta samana aamuna, ehdin luolille vasta iltapäiväksi. Kiertelin Stick Tomato Cave’ssa ja tutustuin lipunmyynnin vieressä olevaan dioraamaan alueen historiasta. Sitten osallistuin Bat Tour -kierrokselle. Kierroksella ei menty sisään lepakkojen varsinaiseen luolaan, sillä lepakoilla oli juuri pesimäaika ja poikaset saattavat menehtyä, jos parvea häiritään. Niinpä katsoimme luolaan asetettujen lämpökameroiden kautta lepakoiden, ja pienen pienten, vielä karvattomien poikasten, touhuja. Opas kertoi samalla näistä alueen pienikokoisista, erittäin uhanalaisista lepakoista (Southern Bent-wing Bat) paljon tietoa. Lopuksi kävimme kävellen katsomassa Blanche Cavea, joka on ensimmäien alueelta löytyneistä luolista.

Bellwether ja Coonawarran viinialue

Pidän hyvästä valkoviinistä, mutta en ole viiniharrastaja missään mielessä. Uskallan silti sanoa, että viiniviljelmien määrästä päätellen Coonawarran alueella voisi viinien ystävä viettää erittäin mukavan viikonlopun, tilalta toiselle kulkien – tähän tarkoitukseen oli tarjolla karttaa ja reittiehdotuksia.

Itse yövyin Limestone Coastilla kaksi yötä ihanalla Bellwetherin leirintäalueella glamping-teltassa. En ole aiemmin ollut vastaavassa majoituksessa, mutta sanoisin, että tämä oli glampingiä sieltä vähemmän glamourista päästä. Teltassa ei siis ollut ihmeellisiä mukavuuksia, mutta sänky oli hyvä ja viileissä öissä lämpimänä pysyin runsaiden villapeittojen ja lämminvesipullon avulla (majoituin täällä joulukuun alussa). Glamping-öihin kuului tietysti pesutilojen ja ulkona sijaitsevan kotoisen keittiötilan käyttö. Koska paikalla oli lisäkseni kumpanakin yönä vain yksi tai kaksi matkailuautoa, tilat olivat käytännössä aina omassa käytössäni. Tilan Mabel-koira seuranani kokkailin tarjolla olleista tuoreista kananmunista, yrteistä ja hapanjuurileivästä maittavat aamupalat ja toisena iltana osallistuin hintaan kuuluneeseen viininmaisteluun yhdessä alueella majoittuneen sydneyläisen pariskunnan kanssa.

Mt Gambier

Mt Gambier on kuuluisa siellä ja lähistöllä olevien lukuisten maavajoamien (sinkhole) ansiosta. Ajelin alueelle yllämainitsemaltani leirintäalueelta päiväksi. Kaupungista löytyy sinistäkin sinisempi Blue Lake. Ilmeisesti sinisen sävy vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja sinisimmillään järvi on juurikin kesäkuukausina eli olin paikalla oikeaan aikaan. Väri johtuu veden kalsiittipitoisuudesta. Blue Laken ympäri voi kiertää kävelytietä pitkin ja sen varrelle on tehty useampikin näköalapiste. Pituutta ympyräreitillä on noin 3 km. Uimaan Blue Lakeen ei pääse, mutta lähistöltä löytyy myös Little Blue Lake, jossa uiminen on sallittua (itse en käynyt täällä).

Toinen tunnettu vajoama on Umpherston Sinkhole, jonne on joskus muinoin perustettu kaunis puutarha. Paikka on oikein kaunis ja kuvauksellinen, mutta ei mitenkään valtavan suuri. Vierailuni aikaan paikalla oli myös paljon mehiläisiä ja näistä myös varoitettiin – jos siis tietää olevansa allerginen, kannattaa ehkä katsoa vain vähän kauempaa varmuuden vuoksi.

Kolmas vajoama, johon kävin tutustumassa oli Kilsby Sinkhole. Tämä vajoama on täynnä kristallin kirkasta vettä. Näkyvyys on uskomaton, jopa 50 m! Täällä treenaa armeja ja poliisit ja paikkaan pääsee tutustumaan myös vapaasukeltajat ja sukeltajat erilaisten operaattorien järjestämillä retkillä. Helpoin tapa tutustua tähän sinkholeen on paikan omat snorklausretket, jollaiselle itsekin osallistuin. Vesi on kylmää, joten kuumanankin kesäpäivänä märkäpuku on ehdoton varuste. Helposti palelevana vedin itse päähäni myös hupun ja käsiin hanskat, kerran sellaiset olivat tarjolla. Alue on pieni, mutta vietin siinä kuitenkin helposti noin 30 minuuttia ihastellen valon leikkiä niin vajoaman seinillä kuin syvälle, syvälle veden alle, aina vajoaman pohjalle asti.

Beachport ja Robe

Takaisin kohti Adelaidea suuntasin rannikkoa pitkin. Ihastelin Beachportin lukuisia kauniita rantoja niin keskustassa kuin lyhyellä, muutaman kilometrin mittaisella Bowman’s Scenic Drivella. Harmitti kyllä, että päivä oli älyttömän tuulinen ja kylmä – kuljin takki ja huppu päässä ja auton ovea avatessa sai pelätä, että lähteekö se tuulen mukana kokonaan irti – joten uimaan ei tehnyt mieli. Osalla rannoista oli myös lukuisia sinisiä meduusoja (blue bottles), jotka kuulemma satuttavat jos osuvat, vaikka eivät hengenvaarallisia olekaan. Vaeltelut rannoilla olivat siis päivän ohjelmanumero, ja sekin oli kyllä oikein antoisaa. Iltapäivästä saavuin Robeen, jossa majoituin edullisesti Caledonian Inn -pubin yläkertaan yhden hengen huoneeseen (jaetulla kylpyhuoneella). Kävin täälläkin tutustumassa rantaan kävellen ja tietenkin katsomassa paikan symbolin eli majakan. Kylän pääkadun varrella oli mukavanoloisia pieniä kauppoja, joissa ehdin hetken kierrellä. Kaikki kahvilat olivat jo harmikseni ehtineet mennä kiinni. Jos siis kauniiden rantojen lisäksi kaipaa putiikkeja ja ravintoloita, tämä on varmasti hyvä kohde. Itse säästin ruoassa tässä kohtaa ja hain kaupasta majapaikan mikrossa lämmitettävän aterian ja käperryin sänkyyn katsomaan läppäriltä elokuvaa, tuulen yhä pauhatessa ulkona.