Uluru ja Kata Tjuta – patikkareitit

ULURUN YMPÄRI KÄVELLEN

Punainen hiekka pölisee kengissä. Kärpäset surisevat tauotta ötökkähupun ulkopuolella. Hiki valuu vaikken kävele edes kovin reippaasti. Lämpömittari näytti 31 astetta kun lähdin puoli yhdeksältä liikkeelle.

Olen kävelemässä Ulurun ympäri. Tämän aboriginaaleille pyhän paikan ympäri on tehty leveä ja tasainen hiekkapolku. Pituutta lenkille tulee vähän reilu 10 km. Matkan varrelta löytyy muutamia penkkejä ja vesipisteitä. Vessoja ei juurikaan ole, eikä varjoa.

Kärpästen takia kävellessä pidän vauhdin suht reippaana, mutta pysähtelen usein. Kuvaamaan, lepäämään tai ihan vain aistimaan paikan energiaa. Ihailtavaa Ullurussa riittää. Se näyttää eri suunnista ja eri valossa erilaiselta. Sen pinnalta löytyy uurteita ja eri värisävyjä, koloja.

Aloitan lenkin Mala Car Parkista ja alkumatkasta reitin varrella on useampiakin ihmisiä. Ohitan myös ilmaisen ranger talkin. Alkuosassa on nähtävillä hieman kalliomaalauksia ja upea, aaltoa muistuttava luola. Sitten koittaakin reitin niin sanotusti tylsin osuus. Tie kulkee jonkin matkaa autotienviertä (autollakin siis pääsee kiertämään kiven) ja ihmisiä alkaa olla reitillä yhä vähemmän ja vähemmän. Jotkut ovat vuokranneet pyörät ja tulevat vastaan. Kuuma näyttää olevan heilläkin.

Tieltä pois käännyttäessä reitti kulkee edelleen aika kaukana kivestä ja tämä osa on myös kokonaan kuvauskiellossa paikan pyhyyden takia. Ihailen kiveä siis kauempaa vain silmilläni.

Jossain kohtaa polku siirtyy taas lähemmän ja kalliomuodostelman koko ja korkeus tulee todella selväksi. Pienen metsikön keskellä on varjoisa penkki ja istun siinä varovasti hupun raosta vettä juoden ja vain hengitellen. Kärpäsiinkin on jo tottunut eikä niiden paljailla säärillä ja käsivarsilla käyskentely enää juurikaan haittaa. Olen mykistynyt näkemästäni.

Reippaasti yli puoleen väliin käveltyäni teen pienen koukkauksen Mutitjulu-vesialtaalle. Tästä läheltä löytyy myös parkkipaikka, jos pidemmät patikat eivät syystä tai toisesta ole mahdollisia tai kiinnosta. Poikkean itsekin täällä uudestaan illalla auringon laskiessa, jolloin paikan yllä leijuu täydellinen rauha.

Mutitjululta eteenpäin aina autolle saakka tunnen todellakin auringon polttavan kuumuuden. Pidän lämmöstä, mutta tämä alkaa olla minullekin liikaa. Vettä on mennyt litratolkulla. Otin sitä paljon mukaani ja olen täyttänyt pulloni pariin otteeseen. Myös eväspatukat ovat jo loppuneet. Palatessani autolle lämpötila on kohonnut 39 asteeseen.

Minulle luonto on usein henkinen paikka ja omaan sen verran hippisielua (no, aika paljonkin itseasiassa), että minulle erilaisten paikkojen energiat ovat tärkeitä. Uluru oli siis siinäkin mielessä kiehtonut minua pitkään. Eikä se tuottanut pettymystä! Kun kävelin ison kiven – tai siis kallion – ympäri vannon, että tunsin sen hitaan ja rauhallisen sykkeen ja siitä vyöryvän energian ylläni rauhoittavana, ja kunnioittavaa hämmästystä aiheuttavana. Enkä usko, että olen ainoa. Juttelin myöhemmin matkallani sydneyläisen pariskunnan kanssa, joka oli käynyt Ulurulla ja hekin puhuivat paikan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja energiasta.

Uluru sijaitsee siis keskellä Australiaa ja sitä kutsutaankin usein Australian sydämeksi. Se on paikalla tuhansia vuosia asuneiden Anangu-kansan pyhä paikka ja sen hallintaoikeudesta on kiistelty. Nyt Uluru Kata Tjuta National Park, johon Uluru ja viereinen Kata Tjuta -kalliomuodostelma kuuluvat, on alue, josta aboriginaalit pitävät huolta yhdessä Australian hallituksen kanssa. Puistoon täytyy ostaa puistopassi, jolla alueella pääsee kulkemaan sen voimassa oloaikana rajattomasti. Tai no, yöksi puisto suljetaan eikä sen alueella saa leiriytyä. Ostamani kolmen päivän passi maksoi 38 AUD eli n. 23€.

KATA TJUTAN PUNAISET KUPOLIT

Ulurun kanssa samassa kansallispuistossa sijaitsee Kata Tjutan kupolimaiset kivimuodostelmat. Matkaa näiden kuuluisten kivimuodostelmien välillä on noin 25 kilometriä. Myös Kata Tjuta on alueen alkuperäiskansoille pyhä paikka.

Kata Tjutan alue ei ole yhtä rakennettu kuin Ulurun. Vessoja löytyy vain yhdestä paikasta ja vesipisteitä ei juurikaan ole, joten retkeä tänne on hyvä valmistella vähän tarkemmin. Kävelyreittejä alueella on kaksi: Valley of the Winds ja Walpa Gorge. Kävin tutustumassa molempiin.

Ensin ajoin Valley of the Windsin parkkipaikalle ja kävelin ensimmäiselle näköalapaikalle (Karu Lookout). Matkaa tänne on reilu kilometri. Tällä kohtaa oli eniten muita ihmisiä, mutta suurin osa tuntui kääntyvän tästä sitten takaisin. Reitti Karu Lookoutille on helppokulkuinen.

Seuraavalle näköalapaikalle (Karingana Lookout) polku kapeni ja muuttui kivikkoisemmaksi. Välillä mentiin alaspäin ja myöhemmin kiivettiin sekä kalliota että portaita pitkin näköalapaikalle, joka sijaitsee kahden kupolimaisen kallion välissä ja näköalat molempiin suuntiin on upeat. Itse käännyin tästä kohtaa takaisin, jolloin edestakaisen reittini pituudeksi tuli noin 5,5 km. Jos jatkaa eteenpäin, koko lenkin pituudeksi tulee 7,4 km.

Ajoin vielä Walpa Gorgelle, joka on edestakainen n. 2,5 km reitti. Tällä reitillä ei ole juurikaan korkeuseroja ja se sijoittuu kahden ison kallion väliin jäävään solaan. Yritin jo paikan päällä miettiä, mitä suosittelisin muille. Jos haluaa tai voi syystä tai toisesta kävellä vain yhden lyhyen reitin, menisin ilman muuta Walpa Gorgelle. Winds of the Valley Karu Lookoutille ei ollut ollenkaan niin mielenkiintoinen visuaalisesti. Jos taas haluaa tehdä pidemmän tai fyysisesti haastavamman kävelyn, kannattaa suunnata Valley of the Windsiin ja mennä ensimmäistä näköalapaikkaa pidemmälle.

Ja jos mahdollista, kannattaa katsastaa molemmat vaihtoehdot! Itse tein nämä saman aamupäivän aikana ja ajoin vielä iltapäivästä Kings Creek Stationille.