ROADTRIP KESKELLÄ AUSTRALIAA
Darwinista lähteneen koneen ikkunoista katsottuna maisema muuttui parituntisen lennon aikana. Australian pohjoisen rannikon vehreys ja tulvivat vedet vaihtuivat punaiseen hiekkaan ja kallioon ja matalakasvuisiin kuivemman ilmaston kasveihin. Olin laskeutumassa Alice Springsiin.
Nappasin kentältä valtavan kokoisen nelivetomaasturin alleni. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun vuokrasin soolomatkalla itselleni auton. Vaikka auton vuokraaminen yksin ei olekaan edullisin tapa matkustaa, olin laskeskellut, että ei tulisi halvaksi valmiiksi järjestetyt retket ja bussikyyditkään täällä harvaan asutulla seudulla, jossa välimatkat on pitkiä. Auto toisi minulle lisäksi vapauden tehdä asiat täysin omaan tahtiini – no, auringon asettamissa rajoissa. Pimeän laskeutuessa ja sen jälkeen, ei kannata olla auton ratissa enää, sillä kengurut ja muut isommat eläimet liikkuvat silloin aktiivisemmin ja kolarin vaara on suuri. Pimeällä ajaminen kiellettiin jopa vuokrapapereissa. Eikä tämä valitettavasti ollut mikään tuulesta temmattu pelote: ainoat kengurut mitä täällä näin olivat tielle tai tienvarsille (oletettavasti törmäykseen) kuolleet yksilöt.
Hyppäsin, tai paremminkin kapusin, lentokentällä rattiin ja lähdin totuttelemaan sekä auton kokoon että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Olin ajanut ”väärällä puolella tietä” kerran aikaisemmin, kun vuokrasin kaverini kanssa Skotlannissa viideksi päiväksi auton ja ajoimme sillä vuorotellen. Kolareitta selvittiin, mutta en ollut varsinaisesti missään kohtaa alkanut nauttia ajamisesta, sillä tiet sielläpäin ovat kapeat ja mutkaiset, ja ahkeraan myös yksikaistaisia.
Ajelin ensin kentän sekä kaupungin läheisyydessä olevalle Emily Gapille, joka on osa East MacDonnell Rangesia. Paikalla ollut toinen auto lähti pian pois, ja hengailin hetken tutustuen itselleni aivan uudenlaisiin maisemiin. Kävelin parkkipaikalta alkanutta vaelluspolkua ensimmäiselle näköalapaikalle ja käännyin sitten takaisin. Kello ei ollut paljon, mutta tänään pitäisi vielä päästä pitkälle. Illalla oli tarkoitus olla Ulurun läheisessä Yularassa ja matkaa sinne oli noin 500 km. Ensin täytyi kuitenkin käydä ostamassa evästä ja vettä kaupasta, joten piti suunnata auton nokka kohti Alice Springsin keskustaa.
Olin odottanut hiljaista pikkukaupunkia, mutta pienet tiet kuhisivat autoja ja jalankulkijoita enkä meinannut löytää isolle autolle parkkipaikkaa. Lopulta pääsin kuitenkin kauppaan ja kannoin autoon kassillisen evästarpeita ja pussikeittoja ja litroittain vettä. Outbackissä on suositeltavaa, että vettä on autossa aina runsaasti mukana. Jos jotain tapahtuu, avun saannissa voi kestää. Normaali puolen litran juomapulloni ei kauaksi aikaa riittäisi, varsinkaan kun lämpötilat päivisin huitelivat 30 asteen yläpuolella.
Sitten käänsin nokan kohti Yularaa ja Ulurua. Hyvin pian kävi selväksi, että näitä teitä on helppo ajaa – tiet on pääasiassa suoria ja risteyksiäkään ei juuri ole, joten eksymisen vaara on hyvin pieni. Muuta liikennettäkään ei oikeastaan ollut. Ensimmäiseen pysähdyspaikkaani Rainbow Valleyyn ajaessani vastaan tuli kaupunkialueen jälkeen 100 km matkalla laskujeni mukaan kuusi autoa.
Rainbow Valleyyn johtaa päätieltä pitkä hiekkatie. En oikeastaan tiedä kuinka pitkä, sillä googlemaps ilmoitti minun olevan perillä jo ehkä tien puolivälissä. Hiekkatietä sai ajaa vain nelivedoilla, joten kun sellainen kerran oli tullut vuokrattua, otin siitä kaiken ilon irti. Tänne kannattaa muuten ladata kartat valmiiksi puhelimelle, sillä kännykkäverkkoa ei oikeastaan ole asutusten ulkopuolella. Samasta syystä omat soittolistat ja äänikirjat kannattaa olla offline-tilassa valmiina.
Rainbow Valley oli uskomattoman kaunis. Täälläkin ainoa parkkipaikalla ollut auto poistui pian tuloni jälkeen. Siellä autolta poispäin marssiessani tuntui todella siltä, että olin keskellä ei mitään. Oli aivan hiljaista, vain punainen hiekka rahisi askelteni alla. Täällä oli pari lyhyehköä reittivaihtoehtoa. Pääsyin Mushroom Rockille vievälle polulle. Punaiset kalliot, punainen hiekka, siellä täällä hiekasta puskevat pienet vihreät lehdet. Taivas oli ohuessa pilvessä ja kauempana näkyi sadepilviä. Hiljaisuus. Tunsin valtavaa vapauden tunnetta.
Sadekuurot iskivät päälle onneksi vasta matkaa jatkettuani. Ne eivät tässä kohtaa menoa haitanneet. Autiomaan yllä, taivaanrannassa välkkyvät salamat näyttivät komeilta. Tuntui, että luonto todellakin määrää tahdin täällä. Pysähdyin tienvarsitaloon kahville ja söin eväitä Mt Conner Lookoutilla. Kun Kata Tjuta ja Uluru vihdoin näkyivät horisontissa, liikutuin kyyneliin. Tässä paikassa on jotain todella maagista.
Ehdin illalla vielä ihailemaan auringonlaskua Ulurulla. Tähän tarkoitukseen on merkitty yksi iso parkkipaikka kansallispuiston sisällä (lippu puistoon kannattaa hommata etukäteen). Paikalla oli paljon ihmisiä ja kärpäsiä, mutta miten taianomainen auringonlasku olikaan – Uluru hohti hetken oranssina ja lopuksi sen ylle ilmestyi myös sateenkaari!
Kirjoittelen roadtripin kohteista tarkemmin tulevissa postauksissa, mutta lyhyenä yhteenvetona: Auto oli minulla 5 vuorokautta: kaksi yötä vietin Yularassa, yhden Kings Creek Stationilla, yhden Stuarts Well Roadhousessa ja viimeisen yön Alice Springsissä. Sateet muuttivat suunnitelmiani hieman, joten tämä reitti ei vastannut alkuperäistä suunnitelmaani. Viiden vuorokauden aikana ajoin autonpalautuskuitin mukaan 1900 kilometriä. Matka oli pitkä selvästikin, mutta nautin maisemista niin paljon ja kaikesta siitä mitä näin ja koin, että se ei tuntunut yhtään raskaalta tai pitkältä (paitsi ajo Kings Canyonilta Stuarts Wellille).