KANJONEITA JA KUILUJA

KING’S CANYON

King’s Canyon on vielä Uluruakin syrjemmässä. Täällä ei ole enää edes kylää. Majoitusvaihtoehdot ovat King’s Creek Station sekä King’s Canyon Resort. Jälkimmäinen on isompi ja lähempänä pääkohdetta, mutta oma valintani osui King’s Creek Stationiin. Paikka tarjoaa eritasoista telttamajoitusta pysyvissä teltoissa. Itse yövyin edullisimmassa teltassa, josta löytyi kaksi sänkyä ja ilmastointilaite. Yhteiset wc- ja suihkutilat sekä keittiö löytyivät läheltä. Paikalla on myös ravintola, jossa nautin herkullisen bowlin illalliseksi sekä majoituksen hintaan kuuluvan aamiaisen. Respan yhteydestä löytyy myös huoltoasema ja pieni kioski. Täällä ei ole juomakelpoista hanavettä, joten vesi täytyy tuoda mukana – tai ostaa majapaikasta.

Lyhyen ajomatkan (n. 40 km) päästä löytyi seuraavana aamuna se syy sille miksi tänne olin saapunut. King’s Canyon ja sen 6 km mittainen Rim Walk. Kesäaikaan suositus on aloittaa vaellus aikaisin aamulla. Syy on alun lukuiset portaat ja auringonpaahteessa kuumat oltavat ylhäällä kallioilla. Yhdyn tähän suositukseen.

Itse saavuin paikalle noin kahdeksan aikoihin. Päivä oli pilvinen edellisen yön ukkosmyrskyn jäljiltä eikä lämpötilakaan ollut niin hurja kuin olisi voinut olettaa. Valuin silti hikeä, kun olin päässyt 500 jyrkkää porrasta ylös. Mutta ne maisemat! Mukanani kantama vesi ja ylhäällä käyvä tuuli virvoitti myös.

Rim Walkilla oli huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Ulurulla ja ison osan matkasta sain kävellä omassa rauhassani. Oli jotenkin mykistävää katsella siellä täällä edessä aukeavaa maisemaa, jossa ei näkynyt merkkiäkään ihmisistä. Taivaan alla oli vain rikkomaton erämaa punaista ja vihreää.

Kaikista tekemistäni patikoista, tämä oli ehdottomasti teknisesti vaativin ja samalla myös tietyllä tavalla mielenkiintoisin. Reitti mutkitteli kanjonin reunaa tarjoten maisemia vuorotellen sen molemmille laidoille. Osa matkasta mentiin myös kallion ja kivien lomassa ja tuntuikin, että jokainen käännös tarjosi erilaista silmänruokaa. Edellisen yön rankkasade näkyi vesilätäkköinä, paikoittain liukkaina kivinä ja lopussa melkein reiteen asti ylettyvän puron ylityksenä. Sen pohjalla kulki kivetty polku, jota oli tarkoitus kulkea, mutta vuorilta valuva vesi oli nyt ottanut siitä vallan.

Aikaa vaellukseen meni noin kolme tuntia ja se tuntui hujahtavan hetkessä. Tuntuu, että näitä keski-Australian kokemuksia on vaikea pukea sanoiksi. Sanottakoon siis tässäkin vain lyhyesti, että rakastin ja ehdottomasti suosittelen!

Tästä eteenpäin matkasuunnitelmiini tulikin iso muutos. Minun oli tarkoitus ajaa nelivedollani Mereenie Loop West MacDonnell Rangesille ja yöpyä siellä seuraava yö jollakin muutamasta leirintäalueesta autossani. King’s Canyonissa tankatessani kysyin tien kunnosta huoltoasemalta ja sieltä ei missään tapauksessa suositeltu ajamista. Olinkin jo vähän henkisesti varautunut tähän, sillä sateita oli riittänyt matkani jokaisena päivänä ja edellisen yön ukkosmyrsky oli todellakin vetinen. En halunnut jäädä yksin jumiin keskelle erämaata. Avun odottaminen mahdollisesti parikin päivää, ei tuntunut hyvältä ajatukselta – eikä myöskään siitä seuraava lasku. Joten ajelin sitten satoja kilometrejä ylimääräistä, takaisin kohti Alice Springsiä. En uskaltanut myöskään oikaista Ernest Giles -tien kautta, sillä huoltoaseman mies oli saanut juuri työkaveriltaan sieltä viestin, jossa hän toivoi, että olisi ottanut snorkkelin mukaan. Tuskin olisin siis ainakaan päässyt sitä kautta nopeammin perille. Yöpaikaksi sain budjettimajoituksen (hintaa noin 50€) Stuarts Wellsistä. Hyvin se yö niinkin meni.

WEST MACDONNELL RANGES

Heräsin aikaisin ja ajelin West MacDonnell Rangesin läpi kulkevan tien jotakuinkin sinne, mistä olin alun perin ajatellut päivänä aloittavan ja suunnitelma oli sitten rauhalliseen tahtiin kulkien päätyä Alice Springsiin illaksi. West MacDonnell Ranges -päiväni teemana oli ehkä hieman yllättäen vesi.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Ormiston Gorge. Täällä tarkoitukseni oli kävellä Ghost Gum Walk. Alku vei taas mäkeä ylöspäin, tällä kertaa kuitenkin rauhallisempaan tahtiin. En nähnyt ketään muita ihmisiä. Maa ei enää ollut niin oranssinpunaista kuin aiemmilla kävelyilläni, enemmän kellertävän oranssia. Maisemat Ghost Gumin, eli yksinään korkealla kasvavan valkoisena hohtavan eukalyptuspuun luota olivat upeat. Jatkoin eteenpäin joen rannalle. Siellä oli muutama muu uimassa, joten etsin itselleni rauhallisen kolosen ja vaihdoin uimakamppeet päälle ja kävin pulahtamassa. Sen jälkeen vain istuskelin hetken ja annoin paikan rauhan tulvia sisääni. Se oli aika täydellinen hetki.

Täälläkin taisi olla niin, että alla virtaava joki oli tulvinut, sillä loppuosa reitistä olisi pitänyt tehdä käytännössä uiden jokea pitkin. Palasin siis samaa reittiä takaisin kuin olin tullut.

Ellery Creek Big Hole

Pysähdyin seuraavaksi Ochre Pittseille katsomaan mistä aboriginaalit hakevat värejä maalauksiinsa ja seremonioihinsa. Sieltä ajoin lyhyen matkan Serpentine Gorgelle (tie suositeltu vain maastoautoille), jossa tein myös lyhyen kävelyn. Tämä paikka ei ihan hurmannut. Luulen, että täälläkin tulvi, enkä päässyt päätepisteelle asti ollenkaan. Ellery Creek Big Hole oli puolestaan muihin kohteisiin verrattuna hyvin suosittu ja sen parkkipaikalla sekä uimapaikalla oli lukuisia muita ihmisiä. Oltiinhan nyt jo lähellä kaupunkia, joten lyhyemmälläkin ajalla piipahdus tänne on mahdollista. Vesi oli ihanan viileää, ilma lämmin ja maisemat kauniit.

Standley Chasmillä olin sen verran myöhään, että muita matkailijoita ei enää juuri ollut ja kahvilan suositut skonssitkin olivat jo päässeet loppumaan. Nautin siellä kuitenkin hyvän kahvin ja rusinapaahtoleipiä, joiden voimin jaksoin lähteä katsomaan paikan kuuluisaa kuilua. Kävi niin ihanasti, että sain viettää sielläkin aikaa aivan yksinäni! Reitti kuilulle oli selkeästi hyvin hoidetun polun päässä (2,4 km edestakaisin), maisemat jälleen kauniit ja paikan rauha aika täydellinen. Tämä oli ainut pääsymaksullinen kohde tämän päivän pysähdyksistä. Lipun hinta oli 12 AUD eli n. 7€.

Vielä ennen hotellille palaamista pysähdyin Simpson’s Gapille. Halusin nähdä paikan, koska kuva täältä oli ollut läppärini taustakuvana matkaa suunnitellessa. Ilta alkoi laskeutua, joten vietin hetken katsellen täältä avautuville ruohoisille rinteille, joilla pitäisi asustaa paljon pieniä, mustajalkaisia wallabeja. En kuitenkaan nähnyt yhtään.