KAKADUN PÄIVÄRETKI
Kun vihdoin pääsin Singaporesta Darwiniin, näkyi siellä täällä kaatuneita puita ja niiden aiheuttamia tuhoja. Vaikka sykloni olikin väistänyt kaupungin, sen reunamien kovat tuulet olivat selvästi riehuneet. Satoi kaatamalla ja ilta alkoi pimetä. Totesin, että koska en kuitenkaan näe Darwinista tällä reissulla juuri mitään, en jaksa stressata siitä yhtään.
Lainasin hotellista tukevan sateenvarjon ja laitoin muoviläpsyt jalkaan. Niillä varustautuneina vilkaisin hotellin läheistä rantapuistoa sen verran, että näin pauhaavan meren. Sitten käännyin ja kävelin parin korttelin päähän ruokakauppaan. Nappasin evästarpeita seuraavan päivän retkelle ja iltapaloiksi – sekä paketin TimTameja, joita olin jo odottanut pääseväni taas maistamaan. Läpsyttelin sitten hieman tulvivia katuja takaisin mukavaan hotellihuoneeseeni (majapaikkanani oli Palms City Resort). Söin eväitä, soitin kotiin ja katsoin australialaista tv:tä, kunnes menin hyvissä ajoin nukkumaan.
Seuraavana aamuna suunnistin muutaman korttelin päähän päiväretken pick-up-pisteelle. Olin iloinen, että retki pystyttiin järjestämään syklonin tuhoista huolimatta ja innoissani kipusin minibussin kyytiin, kun se lähes minuutilleen aikataulussa kurvasi paikalle. Meidän ryhmässä oli oppaan lisäksi yhteensä 8 henkilöä, joista meitä yksinmatkaavia oli peräti kuusi!
Ajaessamme kohti Kakadun kansallispuistoa, opas kertoili paljon niin Darwinista kuin alueesta laajemminkin, historiasta, nykypäivästä, sääolosuhteista, eläimistä, aboriginaalien tilanteesta ja kaikesta mahdollisesta. Saimme myös rauhassa katsoa maisemia. Darwinista on Kakadun puiston rajalle noin kolmen tunnin ajomatka, joten maisemia kyllä riittää. Olinkin etukäteen lukenut suosituksia siitä, että puistoon kannattaisi suunnata vain, jos on vähintään kaksi päivää aikaa. Tuumasin jo kotona, ja varsinkin jälkikäteen, että jos vaihtoehto on päiväretki tai ei mitään, kannattaa päiväretki ilman muuta. Kyllä niissä tienvarren maisemissakin nimittäin riitti katseltavaa, kun kasvillisuuskin on jo niin erilaista kuin missään muualla maailmassa. Päivän mittaan tien poskessa näkyi myös monen monta wallabia!
Ensimmäinen pysähdys oli kuitenkin jo noin tunnin ajomatkan päässä. Darwin ja koko Northern Territoryn pohjoisosa tunnetaan lukuisista suolaisen veden krokotiileistaan, joiden johdosta mm. merenrannat eivät sovellu uimiseen ollenkaan. Halukkaat olivat saaneet ostaa päiväretken yhteyteen Jumping Croc -veneajelun ja loppujen oli tarkoitus mennä pienelle kävelylle Fogg Damin -luonnonsuojelualueelle. Itse olin valinnut jälkimmäisen, mutta kun käännyimme puiston portille, paikalle juuri saapunut ranger, puistonvartija, oli asettamassa ”road closed” -kylttiä tielle. Kuulemma puita oli kaatunut tielle niin paljon, että siitä ei päässyt läpi. Tämä taisikin olla retken ainoa takaisku. Hetken tuumittuaan opas vei meidät läheiselle näköalatasanteelle, josta näimme tulvineet ruohotasangot, erilaisia lintuja (vaikka iso osa olikin kuulemma paennut syklonin tieltä) ja wallabeja. Kun menimme noutamaan veneretkeläisiä, näimme me muutkin krokotiilin joen varren heinikossa (onneksi aidan takaa kuitenkin). Paluumatkalla onnistuimme näkemään myös sillalta joessa uivan ison krokotiilin.
Seuraava pysähdys oli auton tankkausta ja tarvittaessa lounaseväiden hankkimista varten. Omat evääni olin laittanut jo aamulla autossa mukana kulkevaan kylmälaatikkoon. Nappasin siis kahvin. Jouduimme hetken odottelemaan, mutta muiden ryhmäläisten kanssa jutellessa, aika kului oikein mukavasti. Ennen pääkohdetta pysähdyimme vielä Kakadu-kyltin kohdalle ottamaan kuvia ja sitten olimmekin perillä.
Ubirr Rock oli tämän retken myyntivaltti. Sen alueella on monia hyvin säilyneitä kalliomaalauksia – ja kauniita maisemia! Söimme ensin eväämme katoksen alla ja sitten lähdimme parin tunnin retkelle kävellen. Opas kertoili meille maalauksista ja alueen muinais- ja lähihistoriasta. On arvioitu, että alueen vanhimmat kuvat ovat 30 000–40 000 vuotta vanhoja.
Paikalla oli vain meidän pieni ryhmämme, joten kaikki näkivät kaiken hyvin eikä kiireen tunnetta ollut. Kuviakin sai ottaa, mutta oma puhelimeni kieltäytyi toimimasta suurimman osan ajasta. (Tämä harmittavasti on toistunut reissussa useamman kerran.) Onneksi yksi ihana ryhmäläinen jakoi omia kuvia kanssani, jotta minulla on jokunen muistona. En kuitenkaan tajunnut kysyä lupaa blogipostaukseen, joten ne pysykööt puhelimessani. (Mm. tästä blogipostauksesta näkee hieman enemmän kuvia paikan piirroksista.)
Paikka ja kalliomaalaukset tekivät syvän vaikutuksen. Olisin voinut katsella niitä vaikka kuinka pitkään. Osa kuvista oli piirretty kertomaan muille paikalle saapuville alueen ruokatarjontaa. Näkyi ainakin erilaisia kaloja ja pitkäkaulaisia kilpikonnia ja myös jo sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja. Osa taas kertoi opettavaisia tarinoita mm. ahneuden kirouksesta. Jos miettii, että vanhimmat kuvat ovat kymmeniä tuhansia vuosia vanhoja, uusimmat esittävätkin sitten valkoihoisia miehiä aseineen! Kaikkea kuvista ja paikan merkityksestä ei ole kerrottu ulkopuolisille.
Vietimme pitkän tovin myös ihan vain maisemia ihaillen Ubirrin huipulla. Uskomattoman kaunista seutua! Todellakin olisin siis mieluusti viettänyt pidemmän aikaa alueeseen tutustuen, mutta olin lähinnä vain kiitollinen siitä, että näin edes sen mitä näin. Sadekauden aikaan iso osa Kakadusta on joka tapauksessa suljettu, koska tiet tulvivat ja menevät ajokelvottomaan kuntoon. Olin siis pidempään tutustumiseen nähden ihan väärään aikaan vuottakin liikkeessä. Jos haluaa koluta Kakadua enemmänkin, kannattaa siis suunnata paikalle meidän kesäkuukausina – Australian talven aikana. Tosin sadekaudella järjestetään paljon pienlentokoneajeluja, jolloin alueen vesiputoukset näkee koko komeudessaan.
Retken viimeinen pysähdys oli Cahills Crossing. Kohta on kuuluisa siellä viihtyvistä krokotiileistä. Tällä hetkellä niitä ei kuitenkaan ollut yhtään. Eikä onneksi myöskään autoja, jotka olisivat uhmanneet ajokieltoa. Vettä tulvi tällä hetkellä niin paljon, että turvallinen ylitys olisi ollut mahdotonta. Opas kertoikin, että sadekaudella tie voi olla neljäkin kuukautta poikki, ja sen myötä syrjäseuduilla asuvat eristyksissä. Täällä oli todellakin tunne, että luonto määrää tahdin.