Junalla Euroopan halki – osa 1

Viime syyskuussa reissasin Euroopan halki junalla – Italian Toscanasta aina Skotlannin nummille saakka. Reissuun sisältyi kaikkea mahdollista ja lopulta tuntui kuin olisin ollut useammallakin matkalla – oli isossa porukassa juhlimista, sooloseikkailuja sekä uusissa että kotoisan tutuissa paikoissa, ja roadtrip yhdessä miehen kanssa. Aikaa tähän kaikkeen käytin 2,5 viikkoa.

Kaikki lähti siitä, että olin ilmoittautunut yhteen viikonlopputapahtumaan Glastonburyyn, Englantiin. Minulla oli myös yksi lomaviikko käyttämättä ja, lentojen minimoimiseksi, päätettiin miehen kanssa toteuttaa sen perään yhteinen unelmamme Skotlannin roadtripistä – lähettyvillä kun kerran jo olin. Sitten kävi vielä niin, että saatiin kutsu häihin, jotka pidettäisiin Glastonburyn tapahtumaa edeltävänä viikonloppuna Toscanassa. Kyseessä oli sen verran läheinen ja tärkeä ihminen, että kutsusta kieltäytyminen ei oikeastaan edes käynyt mielessä. Hetken asiaa pähkäiltyämme päätin tehdä tästä itselleni seikkailun. Lentäisin Italiaan ja reissaisin maata pitkin, samalla etätöitä tehden, Glastonburyn kautta Edinburghiin.

Alku oli helppoa, sillä hääpari oli suunnittelut ja järjestänyt kaiken. Lensimme Roomaan ja matkasimme lentokentältä meille varatulla bussilla muiden vieraiden kanssa pienen pieneen kylään Toscanan kukkuloille, oliiviviljelmien keskelle. Tällä reissulla ei siis nähty mitään kuuluisia nähtävyyksiä – Roomassa ja muuallakin Italiassa olen jo useamman reissun kiertänytkin – vaan pääpaino oli maisemien ja tunnelman ihailussa ja aistimisessa sekä tietysti itse hääjuhlassa.

Sunnuntaina valtavaosa vieraista suuntasi takaisin lentokentälle, mieheni heidän mukanaan. Muutamat jatkoivat lomaillen muualla Italiassa ja minä sain yhdeltä tällaiselta pariskunnalta kyydin Sienan rautatieasemalle, josta sooloreissuni alkaisi. Ensimmäisenä oli edessä siirtymä paikallisjunalla Firenzeen.

Olo oli siinä junaa odotella vähän absurdi. Äsken olin ollut keskellä suurta seuruetta ja sukulaisiakin, ja nyt seisoin laukkuineni yksin hiljaisella asemalla. Pari nuorta italialaista kaverusta tuli kysymään minulta jotain reitistä, mutta kun kävi ilmi, että olin vielä enemmän pihalla kuin he, juttelimme hetken soolomatkailusta. Myöhemmin he saivat asiansa muualta selvitettyä ja tulivat vielä minullekin sen kertomaan, kaiken varalta. Aloin päästä matkafiilikseen – hyvään sellaiseen.

Liput junamatkoille olin ostanut hyvissä ajoin ennen matkaa, koska valtaosassa maita junalippujen hinnoittelu toimii samoin kuin VR:lläkin eli mitä aiemmin lipun ostaa, sitä halvemmalla sen todennäköisesti saa. Läpi reitin, junat olivat myös kohtuullisen täynnä, vaikka oltiin jos syyskuun loppupuolella, joten varsinkin sesonkiaikaan uskoisin, että kannattaa olla ajoissa hereillä, jos on tietty aikataulu missä haluaa pysyä.

Matkan suunnittelun aloitin Maata pitkin - ja The Man in Seat 61 -sivustojen kautta, josta sain hyvän käsityksen eri reittivaihtoehdoista. Liput yksittäisiin juniin manner-Euroopassa ostin suoraan kyseisen maan junayhtiöiden sivuilta. Italian osuudelle siis Trentialialta.

Juna Sienasta Firenzeen kesti noin 1,5 tuntia. Perillä minulla oli vajaan tunnin vaihto Milanoon lähtevään junaan. Firenzekin oli aiemmilta reissuilta tuttu, joten en kokenut tarvetta tehdä edes pikaista kaupunkikierrosta. Sen sijaan nappasin aseman kahvilasta hedelmäsalaatin ja cappuccinon (kasvimaitojen ystäville: soijamaito oli vaihtoehtona monessa paikassa Italiassa). Aikaa oli vielä nauttia gelatokioskista suosikkini eli sitruuna. Olin unohtanut, että Firenze–Milano välille tähän junavuoroon oli jostain syystä ollut halvempi ostaa lippu businessluokkaan kuin tavalliseen, joten yllätyin iloisesti kun paikkani olikin nojatuolimainen ja sain myös eväslaatikon, pullon vettä ja kahvia tai teetä suoraan paikalleni. Kahden tunnin junamatka meni sujuvasti.

Milanossa pääsin näppärästi parin metropysäkin päässä olevalle hotellilleni Googlemapsin ohjeita seuraten. Hetken levättyäni suuntasin kävelykierrokselle Milanoon. Lämpötila oli mukava, joten kesämekolla ja kevyillä kävelykengillä pärjäsi muutaman tunnin lenkin hyvin! Ensin ihastelin ilta-auringossa kylpevää Parco Sempionea, jossa paikalliset olivat sankoin joukoin nauttimassa kauniista illasta. Auringon laskiessa jatkoin matkaa Duomolle. Nappasin matkalla ison pitsaviipaleen illalliseksi ja söin sen muiden seassa seisten pieniin puisiin pöytiin nojaillen. Iltaisin ei Duomoon pääse sisälle, mutta pimeälläkin siinä riittää ihasteltavaa. Varsinkin kirkon koristeelliset ovet tekivät vaikutuksen.

Viereinen katettu kauppakatu, Galleria Vittorio Emmanuele II, oli auki vielä myöhään, joten kävelin sen kautta pois. Tämän ja Duomon muistin aiemmalta Milanon visiitiltäni ja tuntui hassulta olla paikalla taas näin parinkymmenen vuoden jälkeen. Jatkoin matkaa hotellille rauhalliseen tahtiin ohi niin hiljaisten kujien, kuhisevien ravintolakatujen kuin äänekkäiden baaripätkienkin.

Seuraavana aamuna alkaisi taas uusi vaihe matkassa. Kaivaisin työläppärin esiin ja matkaisin itselle uuteen maahan. Siitä lisää seuraavassa osassa!