Historian havinaa ja tummaa olutta Dublinissa

Kesän toinen matka, joss ystäväni kanssa poikkesimme Irlannissa, Pohjois-Irlannissa ja Skotlannissa, alkoi Dublinista. Olimme molemmat ensimmäistä kertaa kaupungissa ja ylipäätään Irlannissa – tällä kertaa kolmen yön verran. Etukäteen mielikuvissa oli lähinnä vehreitä maisemia. Tiesin myös, että maa on olut- ja viskimaa, mutta koska en juo kumpaakaan, ei nämä olleet niitä mitkä minut maahan houkutteli.

Kone laskeutui Dubliniin alkuillasta ja hotellille matkattiin erittäin puheliaan Bolt-kuskin kyydissä – tuli käytyä läpi niin Lapin itikat ja joulupukki kuin ilmastonmuutos ja nykyinen maailmanpoliittinen tilanne, sekä teinilasten vanhemmuus. Ensi vaikutelma oli siis hyvinkin vieraanvarainen.

Kun oltiin saatu tavarat hotellihuoneeseen, lähdettiin etsimään illallista. Googlemaps toimi tässä oppaana ja suunnattiin sinne missä näytti olevan paljon ravintoloita. Ja näin löydettiin itsemme lauantai-iltana kuuluisalta Temple Bar -alueelta. Pubeja ja ravintoloita vierivieressä, katujen ylle viritettyjä viiririvejä ja paljon, paljon ihmisiä. Puheensorina ja musiikki – joko live tai nauhalta – raikui eri suunnista terasseilta ja pubien avoimista ovista, kun kadulla käveli. Monet ravintolat olivat aivan tupaten täynnä ja ovella jono. Olisi pitänyt tehdä pöytävaraus etukäteen.

Päästiin sisälle täyteen ängettyyn selkeästi turisteille suunnattuun ravintolaan. Yleensä välttelen tällaisia paikkoja, mutta nälkä ja väsymys tekivät tällä kertaa sen, että muutakaan paikkaa ei jaksettu enää etsiä. Sen verran monilta ovilta oltiin jo jouduttu kääntymään. Siellä sitten numero kourassa odotettiin pöytää kuin sillit purkissa muiden seassa. Hyvänä puolena oli, että ruoka tuli pöytään todella nopeasti, kun sinne asti päästiin, ja koska tilatiin lähinnä mättöruokaa, minä kasvishampurilaisen ja ystäväni fish & chipsit, ei niiden kanssa kovin kummoista gourmee-elämystä odottanutkaan. Hyvin maistuivat ja hinta oli kohtuullinen. Olipahan omanlaisensa kokemus sekin. Oltiin tyytyväisiä, että alue tuli koettua, mutta ei palattu sinne enää toistamiseen. Toisena päivänä tekemämme päiväretken opas varoitti, että aluetta kannattaa välttää perjantai- ja lauantai-iltaisin – ellei sitten itse ole bilemielessä liikkeellä.

Matkan ainoan kokonaisen Dublin-päivän aikana kierreltiin hieman kaupoissa, ihmeteltiin Trinity Collegen -rakennuksia, tutkittiin Dublin Castlen ilmaisia näyttelyjä, etsittiin kahvilaa ja tutustuttiin Guinnessin maailmaan Guinness Storehousessa.

Trinity Collegen vetonaula on vanha kirjasto ja Book of Kells, 800-luvulta säilynyt teos. Tällä hetkellä kirjaston kirjat on kuitenkin pääosin siirretty muualle tekeillä olevan uudistuksen takia, joten me ei koettu tarpeelliseksi mennä sisään, jos itse kirjoja ei kuitenkaan näe.

Yliopistosta kävelymatkan päässä olevan Dublin Castlen alueella on paljon erilaista nähtävää. Hieman epäselväksi jäi mikä kaikki oli itse linnaa ja mikä ei. Me vierailtiin vain näyttelyissä, johon ei ollut pääsymaksua eli meidän vierailuajankohtana tämä tarkoitti pientä tekstiilitaidenäyttelyä sekä The Chester Beatty -museota. Jälkimmäinen oli ilmaiseksi museoksi oikein kiva. Museon näyttelyistä itseäni kiinnostavimmat oli Aasian eri maiden buddhalaisuutta käsittelevä osio sekä vanhat tekstijäänteet, joihin kuului mm. egyptiläisiä hieroglyfeillä kirjoitettuja papyryksiä.

Aiemmin jo kirjoitinkin, että olut ei missään muodossa ole koskaan ollut suosikkini enkä siis juo kyseistä juomaa ollenkaan. Ystäväni pyynnöstä lähdin kuitenkin Guinness Storehouseen ihan mielelläni – ja hyvä niin, oli nimittäin melkoinen elämys. Guinness on todellakin panostanut paikkaan ja niinkin periaatteessa yksinkertaisesta asiasta kuin oluesta on saatu lähes maaginen asia. Kierroksella pääsi myös maistelemaan olutta ohjatusti ja voin sanoa, että tämäkään kokemus ei muuttanut mieltäni juomasta. Minituoppini jäi kesken monen kauhuksi.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että en oikein saanut otetta Dublinista. Kaupunki on selkeästi suht kompakti, mutta silti jotenkin sekava. Tiedostan, että en ehtinyt viettää kaupungissa aikaa juuri ollenkaan ja näin siitä vain pienen siivun. Silti ei tullut oloa, että olisi tarve mennä takaisin – muualle Irlantiin kyllä. Kaupunki vaan jäi etäiseksi eikä imaissut mukaansa.

Toinen kokonainen päivä vietettiin pääosin päiväretkellä Wicklow’n vuoristossa ja kirjoitan tästä oman postauksensa.